Lahden Hevosystäväinseura hyväksyi 26.11.2025 syyskokouksessaan 2,9 miljoonan euron talousarvion sekä toimintasuunnitelman vuodelle 2026.
Seura vahvisti myös henkilövalinnat hallitukseen. Erovuoroisena olivat Pekka Kairtamo, Hannu Laakkonen sekä Lasse Kotiranta. Vuodesta 2006 lähtien puheenjohtajana toiminut Pekka Kairtamo ilmoitti, ettei ollut enää käytettävissä jatkokaudelle, samoin lähes yhtä pitkään hallituksessa ollut Hannu Laakkonen ei ollut käytettävissä jatkokaudelle. Erovuoroisista Lasse Kotiranta asettui ehdolle jatkoa varten.
Seura vahvisti vaalivaliokunnan esityksen mukaisesti hallituksen erovuoroisten tilalle Lasse Kotirannan, Tomi Himangan sekä Satu Friskin.
Hallituksen muut jäsenet ovat Kimmo Kemppi, Johanna Heinonen, Jouko Kemppi, Pekka Pasinen, Sara Perttunen ja Sonja Törmänen.
Lahden Hevosystäväinseura ja Jokimaan ravikeskuksen henkilökunta kiittää puheenjohtaja Pekka Kairtamoa sekä johtokunnan jäsen Hannu Laakkosta pitkästä ja aktiivisesta hallitustyöskentelystä.
Syyskokouksen jälkeen Jokimaan ravikeskusta hallinnoivan Lahden Hevosystäväinseuran 1.1.2026 aloittava johtokunta järjestäytyi. Tulevalle vuodelle uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kimmo Kemppi, ja varapuheenjohtajaksi nousi syyskokouksessa johtokuntaan valittu Tomi Himanka.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Ville Holopainen 044 231 093 / ville.holopainen@jokimaanravit.fi
puheenjohtaja Kimmo Kemppi 050 3833 383 / kimmo.kemppi@kemppitalli.fi