Tiedote Jokimaan ravien keskeyttämisestä 3.11.2023

3.11.2023

Tiedote Jokimaan ravien keskeyttämisestä: Ratavalojen häiriö johtui rikkoontuneesta kaapelista

Jokimaan torstairavit jouduttiin eilen 2.11. keskeyttämään turvallisuussyistä kolmannen lähdön jälkeen ratavalojen pimennyttyä.

Tilanteen selvittelyssä vika paikantui valojen ohjausjärjestelmään, joka oli mennyt maan alla kulkevan kaapelin rikkoontumisen takia oikosulkuun.

”Aluksi luultiin, että vika on ohjausjärjestelmän sähkökaapeissa ja johtui kondensiovedestä. Niissä olikin rikkoutuneita osia, mutta tarkemmissa selvittelyissä varsinainen vika paikallistui maan alla kulkevaan ohjausjärjestelmän kaapeliin. Tulemme uusimaan kaapelin ja selvittämään rikkoontumisen syyn, jota on tässä kohtaa mahdoton sanoa varmaksi”, toimitusjohtaja Ville Holopainen toteaa.

Katsomorakennuksen katolla olevat valaisimet toimivat eri keskuksen kautta ja vian sattuessa ne saatiin pidettyä toiminnassa. Korkean valotehon vuoksi rata ei jäänyt aivan pimeäksi ja vaaratilanteilta vältyttiin.

”Ravien keskeyttäminen oli oikea ratkaisu, sillä vikaa ei olisi saatu kohtuullisessa ajassa korjattua”, Holopainen sanoo.

Tilanteen toistuminen jatkossa estetään rakentamalla valojen ohjaukselle kahdennettu varajärjestelmä. Nykyisen ohjausjärjestelmän rinnalle tehdään varajärjestelmä, joka voidaan kääntää tarvittaessa kytkimestä päälle. Lisäksi pylväiden sähkökeskuksille tehdään ohjausjärjestelmän ohituskytkimet, jotka ääritilanteessa pakottaa valot päälle.

Jakamatta jääneet kuuden lähdön palkintorahat jaetaan Jokimaan tulevissa raveissa. Hippoksen kilpailuosaston kanssa on valikoitu päiviksi torstai 16.11., perjantai 24.11., torstai 7.12. sekä torstai 14.12. Jokaisen päivän neljään sarjaan tulee palkinnonkorotuksia aikaisemmin ilmoitettuun.

”Olemme erittäin pahoillamme sattuneesta tilanteesta ja kiitämme ymmärryksestä asian suhteen. Kiitos myös osaavalle henkilökunnalle hyvästä otteesta erikoistilanteen hoitamisessa”, Holopainen päättää.

Jokimaan ratavalot uusittiin vuosi sitten, mutta koko ohjausjärjestelmää ei tuolloin uusittu.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Ville Holopainen

p. 0440 231 093 / ville.holopainen@jokimaanravit.fi