Vermon ravit ajetaan Lahdessa – aloitusaika sama klo 10

Käänne säätilassa: Vermon ravit ajetaan Lahdessa – aloitusaika sama klo 10

Ennustettua huomattavasti lauhempi sää ja runsaat sateet pakottavat uuteen muutokseen uudenvuodenaaton ravien osalta. Vermo Areenan lauantairavit 31.12. siirretään ajettavaksi Lahden Jokimaan raviradalla. Aiemmin ilmoitetut alkamisaika klo 10 ja lähtöajat pysyvät voimassa. Juostavat matkat muuttuvat Jokimaan perusmatkoiksi eli 20 metriä pidemmiksi.

”Vermossa ei varmuudella pystyttäisi lauantaina raveja viemään läpi”, ratamestari Juha Keskimaunu kertoo. ”Viime yönä lämpötila oli +3…+4 asteen välillä, mikä oli kolme astetta vielä eilen ennustettua korkeampi. Radan sulaminen on jo alkanut takasuoralla, eikä turvallisia olosuhteita pystytä takaamaan.” Keskimaunun mukaan seuraavan keskiviikon ravit eivät ole vaarassa, koska sää pakastuu uudelleen.

Ravien siirrolla ajatellaan ensisijaisesti hevosten hyvinvointia ja turvallisuutta. ”Turvallisuuden takaamiseksi siirto Jokimaalle on paras ratkaisu”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä aloittaa. ”Siirrolla saamme varmistettua myös palkintorahojen siirtymisen hevosten taustajoukoille”. Vuoden päätösraveissa jaetaan yli 150 000 euroa palkintoina.

Ravien alkamisaika pysyy samana sääolosuhteiden ja henkilökuntatilanteen takia. ”Kiitos Jokimaalle venymisestä lyhyellä varoitusajalla”, Heikki Häyhä kiittää. Jokimaalla kaviouran pohja on jäässä, ja ravit voidaan viedä läpi turvallisesti.

”Jokimaalla on pystytty säilyttämään vielä talvirata. Lauantain raveja varten pinnasta aurataan lumi pois ja kilpailut päästään ajamaan napakalla jääpolanteella. Varauduimme muutenkin säästämään kaviouraa tämän viikonlopun ajan pitämällä ajopaikat suljettuna, mutta pystymme nyt reagoimaan ja järjestämään kilpailut hyvissä sekä turvallisissa olosuhteissa”, Jokimaan ravikeskuksen toimitusjohtaja Ville Holopainen kertoo. ”Mielellämme autamme Vermoa kiperässä tilanteessa ja Jokimaan henkilökunnalle iso kiitos joustavasta toiminnasta. Hieno asia, että ravit saadaan järjestettyä ja palkintorahat hevosenomistajille jaettua.”

Vermo Areenalla järjestetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lauantaina Espoon kaupungin virallinen uudenvuoden tapahtuma laservaloshow- ja rumpuesityksineen. Ravien aikataulu- tai paikkakunnan muutos eivät vaikuta päivän ja illan muun ohjelman aikatauluun. Ravintolavaraukset ovat voimassa ja asiakkailla on mahdollisuus seurata etänä Vermon ravilähdöt Lahdesta ja Ruotsin uudenvuoden huippuraviurheilua klo 14-18.

Lisätietoa Vermon muusta tapahtumapäivästä ja Espoon kaupungin järjestämästä uudenvuoden juhlasta osoitteessa www.vermo.fi/uusivuosi.

Lisätietoja:

Heikki Häyhä

p. 044 301 8363

toimitusjohtaja, Vermo Areena

Ville Holopainen

p. 0440 231 093

toimitusjohtaja, Jokimaan ravikeskus